Saksalainen Käthe Kruse valmisti ensimmäisen nukkensa perunasta ja hiekkapussista tyttärelleen joululahjaksi vuonna 1905. Siitä alkoi intohimo suunnitella lapsille nukkeja, jotka vastoin aikansa nukkekäsitystä, olisivatkin pehmeitä, lämpöisiä ja lapsenoloisia. Nukketehdas perustettiin vuonna 1911 ja se toimii vielä tänäkin päivänä.
Kuvan nukke on Käthe Krusen Friedebald. Vuonna 1928 Kruse suunnitteli ryhmän nukkeja jotka edustivat eri kansalaisuuksia. Julius Hü;bnerin maalaus "Das deutsche Kind" (saksalainen lapsi) innoitti suunnittelemaan tämän saksalaispojan, jonka mallina hän käytti omaa poikaansa Friedebaldia.
Nukketaiteilijan elämä
Käthe Kruse eli Katharina Simon syntyi vuonna 1883 Saksan Breslaussa. Käthe kouluttautui näyttelijäksi, ja tuli tunnetuksi Berliinin teattereissa taiteilijanimellä Hedda Somin.
Vuonna 1901 Käthe tutustui ja rakastui itseään lähes 30 vuotta vanhempaan kuvanveistäjään Max Kruseen. Vaikka Max Kruse oli kansainvälisestikin arvostettu taiteilija ja teki hyvin puhuttelevia veistoksia ja kirjoitti teoreettisia artikkeleita, oli hän tunnettu myös ”Berliinin kauneimpana miehenä”. Käthe ja Max hylkäsivät kaiken tavallisen ja halveksivat porvarillista elämäntapaa.
Heidän toisen tyttärensä syntymän jälkeen Max jäi Berliinissä sijaitsevaan ateljeehensa ja Käthe muutti kahden tyttärensä Mimerlen (Maria) ja Fifin (Sophie) kanssa maaseudulle Sveitsin Asconaan. Päivät kuluivat rauhallisesti luonnon helmassa ja raittiissa ilmassa.
Kerran joulun alla Mimerle tarkkaili äitiään kun tämä hoivasi nuorempaa sisarusta. ”Minäkin haluan vauvan, sellaisen kuin sinulla ja äiti Marialla on” tytär ilmoitti. Käthe kirjoitti toivomuksesta miehelleen ja pyysi tätä tuomaan Berliinistä nuken. Isä etsi Berliinistä vauvanukkea tyttärelleen joululahjaksi, mutta ei löytänyt sopivaa. Hän kirjoitti takaisin: ”Ei, en voi ostaa mitään nukkea. Minusta ne ovat kauheita! Kuinka sellainen kylmä, jäykkä olio voi herättää äidillisiä tunteita? Nuken täytyy olla pehmeä ja lämmin jotta sitä voi rakastaa. Tehkää itse nukkeja!”
Myöhemmin Käthe kertoi: ”Otin pyyhkeen, täytin sen keskeltä hiekalla, tein kulmista solmut käsiksi ja jaloiksi. Pääksi kiinnitin perunan. Palaneella tulitikulla piirsin silmät, suun ja sieraimet.
Käthe Kruse nukketuotanto käynnistyy
Vuosina 1910 ja 1911 Käthe Kruse asetti itsetehdyt nukkensa näytteille berliiniläisessä tavaratalossa. Nuket olivat suuri menestys sekä yleisön että lehdistön parissa. Ratkaiseva oli 150 nuken tilaus Yhdysvalloista: Käthe palkkasi maalareita ja kotityöläisiä ja alkoi tuottaa nukkejaan. Hän anoi ensimmäistä patenttia ja oli tästä lähtien paitsi äiti, myös taiteilija ja liikenainen.
Vuonna 1912 Käthe Kruse muutti nyt jo neljän lapsensa kanssa Bad Kösen an der Saale -nimiseen kaupunkiin. Siellä hän sai vielä kolme poikaa. Seitsenkertainen äiti kehitti nukketuotantoaan; muutti ja hienosääti uudelleen ja uudelleen nukkien ulkonäköä ja tuotantomenetelmiä. Vuonna 1923 Käthe Kruse muutti vanhan koulurakennuksen työpajaksi ja asunnoksi, ja tuotti useita nukkesarjoja.
Nukketehdas toimii edelleen
Toisen maailmansodan aikana nukketuotanto kärsi materiaalipulasta. Sodan loputtua ulkomaanviennistä tuli hankalaa kun Saksa oli jaettu miehitysalueisiin. Käthe Kruse varautui pahimpaan ja perusti sivutehtaita läntisille miehitysalueille. Hän lähetti kaksi poikaansa, Maxin ja Michaelin huolehtimaan nukketehtaista Bad Pyrmontiin ja Donauwörthiin.
Vuonna 1947 Michael Krusen johdolla perustettiin sivutehdas Baijeriin Donauwörthiin ja pian koko nukketuotanto siirtyi sinne. Sittemmin Bad Kösenin tehdas muutettiin kansalliseksi omaisuudeksi, niin kuin sosialistissa valtioissa oli tapana. Siellä tuotettiin vielä nukkeja vuosina 1951-1957. Näissä nukeissa oli yleensä kolmionmallinen leima ja lisäys: ”V.E.B. Bad Kösen a. d. Saale.”
Käthe Kruse kuoli 84 vuotiaana vuonna 1968. Nukketehdas puolestaan toimii edelleen Donauwörthissa.