Alkuun paperinuket ja niiden vaatteet olivat valmiiksi leikattuja ja ne myytiin kauniissa rasioissa tai kirjekuorissa. Kun nuket siirtyivät arkkitavaraksi, isommat painosmäärät olivat mahdollisia ja tuotteet halpenivat entisestään. Halpuus sai myös mainostajat innostumaan paperituotteista ja käyttämään niitä ilmaislahjoina, joten paperilelut olivat myös niiden lasten saatavilla, joille nukkekodit ja tinasotilaat edustivat saavuttamatonta ylellisyyttä. Tosin taloudessa piti olla sakset.
1800-luvun puolivälissä Suomessa alettiin huolestua kotimaisten lelujen puutteesta. Ensimmäiset valtakunnallisesti merkittävät lelutehtaat aloittivat toimintansa vuosisadan lopulla, ja 1900-luvun alkupuolella niitä oli jo useita. Kotimaisia rakennus- ja sotilasleikkuuarkkeja alettiin painaa samaan aikaan, mutta kotimaassa sekä piirrettyä että painettua paperinukkea saatiin odottaa aina 1920-luvulle saakka.
Paperinuket olivat hyvin suosittuja jo 1920- ja 1930-luvuilla, mutta sotavuosina 1939-1945 elettiin todellista paperinukkien riemuaikaa. Sodan takia tuontia ei ollut, niinpä lelujen suhteen oltiin omavaraisia. Paperinukkeja piirsivät mm. taiteilijat August Tuhka, Brita Enckell, Inga Fagerholm, Arnold Tilgmann ja Yrjö Könni. Paperinuket olivat sekä kustantajalle että kuluttajalle edullisia kaiken pulan keskellä.
1970- ja 80-luvuilla paperinukkeja leikattiin aikakauslehtien sivuilta. Tänä päivänä kotimaiseen paperinukkeen törmää varmimmin museokaupassa.
Lähde: Marja-Liisa Lehto, Tyttösille huviksi ja hyödyksi, kaksi vuosisataa paperinukkeleikkien lumoissa, Akatiimi Oy 2004.
